Runo

Minun sisälläni on neljä kieltä,
joista yksi on vioittunut.

Kun tuo kieli soi,
olen nujerrettu mieli.

Salaa se tanssittaa minut
tyhjiin lupauksiin
ja valheellisiin syleihin.

Punoo sydämeni rytmin
käymään kanssaan
samaa tahtia.

Kun tuo kieli soi,
en välitä vaikka sattuu.

Mutta kun se vaikenee,
jäljelle jää vain sydän,
joka itkee menetystään.

Enkä voi ymmärtää
tuota neljännen kielen naista
kolmen muun soidessa.

Sillä kun tuo kieli soi,
olen vieraudessani taltuttamaton.

Runo

Sanat kumisevat

enää keuhkojen kaltereissa,

kunnes ne valuvat kuin vedet viemäriin

läppien lomitse täyttäen sydämen

karhunkielillä ja kadonneilla vastauksilla.

Runo

Minä vellon levottomana merenä.

Paiskaudun aaltoina rantakallioihin
ja hetken lennän pisaroina keveyttä tavoitellen,

uudestisyntyen.

Kunnes kohtaan seinämän,
joka heittää minut rajan yli

kulkemaan näitä rantoja
merta kaipaamatta

ja suolat haavoista 

pois sivellen.