Runo

Jokin liikkeidesi
ehdollistumattomuudessa
sai minut tuntemaan,

että olemme käyneet tämän keskustelun tuhannesti ennenkin,

ja nähneet samoja unia,

vaikka kasvosi ovat toiset
ja nimesi merkityksetön.

Runo

Lopulta olit vain närästys
varomattoman kahvikupillisen jälkeen.

Runo

Etkä sinä kavahda,
vaikka vuodan mätää
ja tipun matoja.

Muistutat vain,
etten siihen maatuisi,

sillä kaipaisit liikaa
niitä päiviä
jolloin helisen,
ja tihkun valoa.

Runo

Meidän juuremme kasvoivat
eri maaperiin.

Minä nautin karujen kivikkojen armeliaisuutta,
sinä syleilet maan rikkaita kupeita.

Salaa toivon,
ettei minulla olisi tätä havupuiden sitkeyttä.

Antaisin oksieni kasvaa oksiesi lomaan,
ja notkuisin hedelmää.

Mutta minä seison aina suorana,
kun sinä ojentelet oksiasi kuin maailmanpuu.