sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Runo

Meidän juuremme kasvoivat
eri maaperiin.

Minä nautin karujen kivikkojen armeliaisuutta,
sinä syleilet maan rikkaita kupeita.

Salaa toivon,
ettei minulla olisi tätä havupuiden sitkeyttä.

Antaisin oksieni kasvaa oksiesi lomaan,
ja notkuisin hedelmää.

Mutta minä seison aina suorana,
kun sinä ojentelet oksiasi kuin maailmanpuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti