Runo

Rumia muistikuvia lapsista,
jotka olivat kadottaneet sylinsä.

Kuinka hauraita he olivatkaan
kovuutta sykkivien kuoriensa alla.

Niin kipeästi he kuluttivat itseään
merkityksettömiin suhteisiin

ja ihmettelivät sisuksiinsa avautuvia
tyhjyyden onkaloita.

Mädäntyvät ruumiit
olivat heidän kauneutensa alttareita

ja valheelliset paratiisit
heidän totuuksiaan.

Kuinka surullisia he olivatkaan
kapeissa taivaissaan.

Runo

Kuinka helppoa on määritellä itsensä

nimekkeillä,
autoilla,
kivetetyillä poluilla.

Tai omistaa.

Pujottaa kultainen rengas
ikuisuuden merkiksi

ja silti kysyä itseltään
samoja kysymyksiä
päivät ja vuoden läpeensä

tuntematta mitään.

Ja vain siirtämällä yhden kiven,
voi löytää palan taivasta.

Katkaisemalla yhden säikeen,
voi saada sata lisää.

Runo

Punoudut tahtomattani mieleni
rakennelmiin

ja hetkessä olen harsoa.

Kuinka sormesi voisivat
puhkaista minut riekaileiksi
etkä huomaisi mitään,

sillä se mitä olen sinulle luvannut,
olen rikkonut itselleni.

Miten helppoa olisi hautautua
noiden seinien lomaan
ja tyytyä himmeään valoon,
ellen olisi tehnyt niin
liian monta kertaa.

Sillä vain riekaleiden lomasta
voi tuntea auringon kaikkein selkeimmin.

Runo

Jossain ihoni alla kuhisee satoja naisia,
jotka ovat huutaneet nummille
saamatta vastausta

ja tukahduttaneet äänensä himolle,
joka kylvää mahoja siemeniä.

Runo

Sinä ruokit tyhjyyttäni sanoilla,
joiden pelkään olevan tarkoituksettomia.

Jo tapahtunut saa minut
luomaan mielessäni rakennelmia,
joiden läpi käsi menisi kuin savusta.

Törmään niihin kuin seinään
ja olen haurainta maan päällä.

Ehkä vain heijastus.

Maailman suurin illuusio,
jonka purkamiseen tarvitsisin
jumalten voimat.

Janoan sinulta sanaa,
joka tekee minusta keveydessään vahvan.

Sanaa,
joka minulla jo on.

Runo

Kestäisitkö asteroidisateet,
kun tulisit liian lähelle tarkoin vartioituja alueitani?

Kivipeltojen peittämät planeetat,
kuiden varjoiset puolet,
sotien jälkeinen avaruusromu kuolleiden aurinkokuntien raunioilla,

niitä kaikkia kannan mukanani.

Vastapainoksi saisit kaikki säkenöivimmätkin tähdet.

Kurkien laulut kukoistavissa maailmoissa,

jos vain kuulisit ne.

Runo

Valmiiksi kivetetyt polut,
nauhat puiden latvoissa.

Miksi se kaikki tuntuu väärältä?

Entä jos haluaisin kasata kivet pelloksi
ja sitoa nauhat solmuiksi.

Kitkeä kukat polun reunoilta
ja täyttää puiden rungot kaiverruksilla.

Huutaa peräänne:
- Tänne minä en jää!

Miete

Joskus sitä unohtaa,

että yönkin läpi on kuljettava

ja että pimeyden syleily

voi olla se kaikkein lempein.

Runo

Huulesi painautuvat lantioni kruunulle

ja hetkeksi unohdan, että olen hengittävä ruumis.

Joku säkenöivä olento syleilee sinua

ja huokaa: "voi helvetti".

Miete

Valoisimpina öinä toivon, 

että vanhana tapaan runoilijan,

joka rakastaa minua

viinilasin äärellä,

vaikka olen elämästä kulunut

ja muka kaiken nähnyt.