Runo

Avaan sylini, kun aika on oikea
ja olen hetken kuolematon.

Sanot, että sinulla on toinen
enkä voi ajatella muuta kuin rakastan.

Vaikka mieleni punoo tarinoita meistä,
ei niistä yksikään kerro sinusta.

Nauran, kun luisut ulottuviltani.
Annan perään lentosuukon

ja käännän kasvoni aurinkoon,
jotta en unohtaisi loistaa.

Runoja rakkaudesta

Kiiltomato

Valomerkki

Miete

Kuinka me kaikki törmäilemme toisiimme etsien täyttymystä, 

vaikka lopulta kimpoamme vain kauemmaksi, 

lähemmäksi itseämme.

Runo

Tyhjyys saa meidät harhautumaan
mustien aukkojen sydämiin.

Emme tunnista kaipuuta
oikeille kiertoradoille,

vaan vaellamme kuina
kuolleiden kivien ympärillä.

Ja miten äärettömienkin matkojen päästä
me etsimme turhaan toista loistavaa,
kun olemme kerran yhden kohdanneet.

Laskemme aikaa,
vaikka sen säikeet ovat katoavia

kuin tyhjyydet galaksien väleillä.

Throwback Thursday

 

  

 

 Tämä haalea kesä saa mielen harhautumaan menneisiin lämpötiloihin.

Runo

Olen hioutunut sinuun monta kertaa.

Tunnistan sanojesi sävelen,

vaikka kasvosi ovat toiset.

Jokainen kosketus on taideteos,

aikakaudet harjoiteltu.

Monesti olen sinut hylännyt,

sydämeni vihaan kastanut.

Piirtänyt rajat,

veistä kaulallasi pitänyt.

Lopulta ymmärsin armon.

Solmut avasin

ja päästin irti.

Olet siinä vielä,

vaikka ovi on auki.

Runo

Tunnen värit sisälläni.

Ne kulkevat ihon alla.

Saavat huokaamaan,

näkemään kuvia luomien alla.

Ne painavat synkkyyden ahtaalle,

pakottavat purkautumaan sormenpäistä.

Minä huudan kaipuutani.

Hamuan tuttua varjoa ylleni,

kunnes värit lävistävät jokaisen säikeeni.

Ja lopulta nostan kasvoni ylös

tunteakseni sateen.

Perjantaimusiikkia

Pala käsikirjoitusta

Jo lapsena mietin mitä sade on.

Seison sadettimien alla ja annan veden valua ihollani. Vaatteiden kosteus on kuin märkä syleily. Se on niin tuttu tunne, että olisi voinut kuvitella vanhan ystävän kädet ympärilläni. Tarhurit eivät ole enää vuosiin jaksaneet ihmetellä sitä, kun seison maataloussektorin peltojonojen keskellä etsien kaipuulleni kotia.

Joskus olin kertonut heille haluavani tietää miltä sade tuntuu. Heidän mielestään minä olisin kuulunut sen perusteella jollekin aivan toiselle sektorille.

Esivanhempieni kotimaassa oli vuodenaika nimeltä talvi. Olisin antanut mitä tahansa siitä, että sadettimista olisi alkanut sataa lumihiutaleita. Minun on vaikea käsittää, että planeetoilla ilma voi olla niin kylmää, että se saa veden muuttumaan kiinteäksi. Jääksi. Maistelen sanaa suussani ja suljen silmäni yrittäen aistia jokaisen iholleni osuvan vesipisaran.

Aiemmin nolostelin sitä, että halusin kokea ja tuntea. Nykyään verhoudun mielelläni outouteeni, joka on niin harmitonta, että ihmiset antavat minun olla rauhassa.

Minä olen tiedonetsijöiden sukua. Minun veressäni on halu tietää.

Haluan tietää, miltä sade tuntuu.

Raapale

Festarit

Hikinen junamatka läpi Suomen. Tarjoustalosta ostettu teltta pystyyn 20 minuutissa ja heti ensimmäisenä iltana ennätyksellisen nopeat punaviinikännit. Seuraavana päivänä tupakanpään kokoinen reikä teltassa. On niin kuuma, että ahdistaa. Heti aamusta on avattava kalja, että pää kestää. Milloin se bändi esiintyy? Ne soitti jo eilen.

Miksi täällä on näin paljon ihmisiä? Haluan suihkuun, mutta ei saatana näitä jonoja. Lähikaupasta lisää juomista. Sielläkin jono.

Ihanaa olla kännissä. Mä rakastan näitä ihmisiä. Äkkiä pittiin ja sata mustelmaa. Musiikki menee sieluun.

Viimeisenä yönä sataa telttaan. Paluumatkalla julmettu krapula ja maanantaina töihin. Sattuu joka paikkaan.

Ei jeesus, ei enää ikinä. Milloin ne liput tulevat myyntiin? 

Perjantaimusiikkia

Runo

Muistot kavahtavat toisiaan.

Ne lennähtävät parveksi lintuja,

joiden siivet viiltävät tietoisuuden reunamia.

Kun ne täyttävät ajatusten sinen,

putoavat haavoittuneet sydämen kammioihin.

Siellä ne laulavat surusta,

joka kaikuu jokaiseen kolkkaan.

Eikä kohta ole enää muuta

kuin lintuja mustanaan.

Runo

Rintaani aukeni pimeys.

Se repii niin,
että unohdan naurun.

Unohdan mitä on rakastaa
ja kastaa varpaat veteen.

Enkä tiedä mihin pakenisin,
kun joka puolelta katoavat syyt
tarttua enää mihinkään.

Liu'un lasia pitkin alas
samalla, kun osa minusta
puristuu pyöreään häkkiin.

Eikä tietä ole.

Vain haparoivat kädet
ja hengitys, joka toivoo katkeamistaan.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Miete

Liian herkkä elämään,
turhan vahva kuolemaan.

Jotain universaalia, joka on keksitty jo varmasti monin eri sanoin

Lue rakkaudesta

Tuhat ja yksi kirjaa

P.S. Rakastan kirjoja

Lukuneuvoja