Rintaani aukeni pimeys.
Se repii niin,
että unohdan naurun.
Unohdan mitä on rakastaa
ja kastaa varpaat veteen.
Enkä tiedä mihin pakenisin,
kun joka puolelta katoavat syyt
tarttua enää mihinkään.
Liu'un lasia pitkin alas
samalla, kun osa minusta
puristuu pyöreään häkkiin.
Eikä tietä ole.
Vain haparoivat kädet
ja hengitys, joka toivoo katkeamistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti