Ilo hänen silmissään
kätkee tummuutta henkivät vedet,
joita hän suojelee sielunsa soilla.
Hänen ihonsa väreilee menneitä vaurioita.
Sen haurautta on vaikea nähdä.
Niin vahvasti hän kantaa olemuksensa
kuin kaiken hyväksyneenä.
Vain pienet eleet paljastavat,
että välillä hän seisoo polvia myöten hetteessä
etsien syytä nousta sen sijaan,
että antaisi itsensä hukkua.
Näen kuitenkin sulat hänen sormissaan.
Niiden kärjet ovat palaneet,
mutta niiden kasvua ei voi enää lopettaa.
Kun hän levittää siipensä,
koko maailma kohahtaa,
ja sinä päivänä
minä nousen hänen rinnallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti