Minun on antauduttava,
kun kurjet laulavat.
Paahdettava mennyt tomu iholtani
ja karistaa,
vaikka istun mättäällä
ihmetellen vaurioituneiden mäntyjen kauneutta.
Sillä huokaa vereni tulta,
läikehtii rintani.
Kasvaa sormissani jo sulat,
vaikka vielä tunnen seisoneen veden tuoksun.
Ja kun lopulta nousen,
olen säkenöivä olento.
Jo virvatulet unohtanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti