Kauniit ja pyhät
sanat rakentuvat kaltereiksi.
Pyöreään häkkiin, jossa olen,
sataa lohduttomuuden vedet.
Nuolevat ihoni limaiseksi,
kunnes olen jäätäkin kalpeampi.
Hetken olen se mitättömyys,
mitä olen.
Pieni heijastus jostain kaukaa
kuin tähti tuhansien verhojen takana.
Jotain, mitä minäkin joskus olin.
Yllättäen tunnen vedet
helteen lämmittämiksi
ja käteni puristavat tyhjää,
pian hamuten vapautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti